Hit

Älä tee sitä, älä. Älä lyö minua, älä tapa.

Kyllä olin isäni luona. isäni. Te olette katsoneet televisiota, olette nähneet kun isät lyövät tyttäriään. Minä olen nähnyt sen läheltä, niin läheltä. En ollut nähnyt isääni puoleen vuoteen, eli en eron jälkeen. Rakastin isääni, mutta hän muutti kauas, Mel ja Krista saivat mut jäämään. En ollut pitänyt yhteyttä isään. Mutta äiti meni uuden poikaystävänsä, ja pikkuveljien kanssa Ruotsiin. Mä en halunnut, inhoon tätä miestä. Pääsin siis rakkaan isäni luokse. Menin sinne bussilla, ajoin 200km, kuuntelin musiikkia, en syönyt...

Pääsin keskustaan, josta lähsin kävelemään kohti pientä yksiötä kohti. Kerrosrivitaloa. Saavuin ovelle, pimpotin. Isä otti minut vastaan, hali minua. Itkin melkein onnesta, näin isäni. Mutta näin hänen takanaan talon. Tv, jonka vierusta oli täynnä vuokrattuja pornofilmejä, kaljapulloja lattialla, sänky oli olohuoneessa pettaamatta. Lattialla oli pizzaboxeja. Katsoin järkyttyneenä, ja melkein oksensin, se ällötti minua. Minun isäni? Minun isäni, varhaiseläkkeelle jäänyt rakentaja, työmies. Kysyin, missä nukkuisin? Minulle vastattiin, saisin patjan varastosta.

Menimme isän kanssa hampurilaiselle, minä tilasin salaatin, minua ällötti, mutta minun oli pakko syödä. Isä oli vähäisillä rahoillaan ostanut minulle sen. "Menen vessaan" Sanoin aterian jälkeen. Niin meninkin. Menin, kyykistyin pöntön eteen, tungin sormet kurkkuun. Minua ällötti, minua itketti, miksi? Lähdimme kävelemään isälle. Illalla isä joi, joi ja joi. Tölkit tyhjenivät. "Eikö minulle ole petivaatteita?" Hän tuli lähemmäs, lähemmäs. Teki sen, mitä ei isä saisi koskaan tyttärelleen tehdä, nosti käden, heilautti, osui. Minä itkin, hän käski olla hiljaa. Olin, nukuin yön, isä oli sammunut sohvalle.

Aamulla lähdin, vähin äänin. Lähdin kotiin, bussilla. En kestänyt sitä. En kertonut äidille, enkä kerro. Sanoin että olin ollut siellä kaksi yötä kuten oli tarkoituskin. Ei äiti saa tietää.

Minua ällöttää. Minua itkettää. Miksi näin käy? Kaikki muuttuu...

"Olin taimi vain,
kasvoin nupulle.
En kukoistaa koskaan ehtinyt,
halla tappoi juureni.

Lakastuin,
Käperryin.
kuolin,
unohduin."

Mä vaan söin ja katsoin kun muut nauro.

En ole päässy siis pariin päivään postaa. Olen ollu kipeänä. Kauhea flunssa on iskeny ja en ole päässy lenkkeilee. Isä on syöttäny mulle herkkuja ja ruokaa. Kalorit on kerääntyny muhun ja mä lihon. Vitsit. Onneksi tänään pääsin taas urheilee♥ Mutta koulussa... Mä jouduin syömään. Tiia, Krista ja mä yleensä mennään vessaan ruokailun ajaksi juttelee, meikkaa ja laittelee hiuksia. Noh mä olin just menossa sinne kun Käpynen (opettajamme) tulee sanoo "Hei äläpäs mene Tiian kanssa samaan vessaan! Tule eka syömään!" Se ei kato nähny Kristaa ku se oli jo vessassa. Mä siis jouduin ruokalaan. Istuin siellä yksin ja söin ja söin sitä paskaa. Mä alan ymmärtää miks Krista ei syö. Joo ja nyt te aattelette, että mä olen anorektikko. Ei se niin mene. Mä vaan laihdutan. Haluan olla laiha, mutta mä haluan kans syödä. Krista on poruukkamme syömättömin. Noh mä siinä sitten söin, ja mä tunsin kuinka ruoka valu alas mun ruokatorvesta ja meinasin oksentaa siihen paikkaan! Kouluruoka on aivan järkyttävää, mutta hoksasin sen taas tänään. En kato ole syöny koulussa kahteen vuoteen. Näkkäriä pari kertaa muuten en. Heitin ruuat liikanopen nähden saaviin ja sain haukut niskaani. Mua alko ärsyttää ja niin tokaisin sille "Vitut". Ei hele se sai raivarin. "Melissa R. Tämä ei tiedä hyvää! Saat varoituksen. Opettajille ei puhuta noin!" Jouduin lupaamaan maat ja taivaat ennenkuin pääsin koputtamaan vessan oveen. Parahiksi Tiia ja Krista oli jo poistunu sieltä ja joku ihme tyttö katto mua peloissaan. Semmosia ne seiskat on. Kieltämättä mä voin olla jonku mielestä pelottava. Aika lailla tumma tää mun pukeutumistyyli, mutta ei se musta nyt pelottavaa tee.



Pimeä alkaa jo tulla, mutta mä en aio tänään pelätä sitä. Mä aion nukkua yöni onnellisena yövaloni ja Nallen kanssa. Laitan yläkerran portaisiin portin, niin Nalle ei pääse alas ja se nukkuu mun kanssa koko yön. Vesikupin tosin kannan kans tänne. Katsotaan huomenna miten sujuu. :3 Mulla on tällä hetkellä itseasiassa aika hyvä fiilis. Söin just jäätelöä ja isän kanssa pelattiin korttia. Tunnelmaa latisti vaan veljen soitto: "Sun mutsis haluaa nähä sun toikkarin" Ei onnistu. Se sais kohtauksen. 6.8 keskiarvo ei ole hyvä, ja se ite oli kauhee nipo koulussa pienenä. Onneks isä ymmärtää mua. Mun vanhemmat on siis eronnu ja mun veli asuu äitillä, mä asun isän kaa tässä pikku rivarissa, jossa on kaks kerrosta.

Hmm mä tahdon uuden luomivärin. Jotain erikoista. Ja irtoripset. Ne on aivan ihania♥


Kattokaa mitä ihanuuksia. Huomaatteko muuten? Mä olen tänään ilosempi, vaikka koulussa olikin toi kauhee välikohtaus. Jäätelö näköjään auttaa mielentilaan. Kenties suklaakin? Ihanaa päivää teille kaikille lukijoille!

~xoxo Melissa

I Ate!

Söin söin söin, läskistyn, läskistyn, läskistyn. Mutta mitä väliä olen vain pieni muurahainen, jota kukaan ei huomaa.

Joo, Kristan kanssa tosiaankin lintsattiin ruokailu, mutta ehkei se ollutkaan hyvä juttu. Tunsin nälkä koko päivän, jokin koversi vatsassani, aivan kuin joku olisi syönyt minua. Joten kotiin mentyäni hairahdin, ruokaan, söin! Söin paljon. Kotona oli riisiä ja kanaa. Rakastan sitä. En halua olla anorektikko en halua, haluan, mutten pysty. Mitä väliä mitä muut ajattelee? He eivät huomaa minua. Ja jos liikun tarpeeksi, pysyn yhtä hoikkana kuin muut tytöt, ne poikien suosikit, ne urheilijat. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, minua ei heikota! Fyysisesti siis.

Eli jos menisin sählytreeneihin (tietenkin), ja sen jälkeen OIKEIN pitkälle kävelylle koirien kanssa<3

Mutta kaikki muu onki sitten, niin... Joo olen ihastunut! Tulipahan tuokin kerrottua. Hän on meidän luokalla, ei suinkaan se suosituin poika. Vaan yksi vain, hänestä pidän<3 Ollaan tunnettu eskarista, ja aina samalla luokalla, mutten ole vain saanut sanoja suustani. Ja nyt on puoli vuotta aikaa, sillä aika varmasti menemme eri lukioihin. Tavoitteenani on siis saada se kerrotuksi<3

"Without you,
I'm nothing.
With you,
I would be something.

And I hope,
Some day you will see,
That I love you,
more than I love sky.

So please,
See me.
So please,
Love me."

Now I'm lost, and I'm screaming for help

Yksi koulupäivä taas ohi♥

Koulussa oli taas hirveetä. Kaikki vaan tuijotti ja nauro. Hirvee tunne. Tiian kanssa ei menty taaskaan syömään koulussa. Kouluruoka on hirveetä mössöä. Mentiin siis vessaan Tiian kanssa muka laittamaan hiuksia, kun muut laahustivat ruokalaan...

Joka kerta, kun mä kävelen ruokana yläpuolella käytävällä, mä katon alas ruokalaan kaiteen yli. Joka kerta tekis kauheesti mieli vaan hypätä alas siitä. Ajatelkaa; ei tarvis enään kestää mitään tätä kauheeta. Ja samalla se olis vähä niinku marttyyrikuolema. Mähän vihaan ruokaa yli kaiken ja tapan itteni hyppäämällä ruokalaan kaiteen yli yläkerrasta. Haha.

Ei mulla oo oikein nyt mitään asiaa. Enkä jaksa kirjottaa; väsyttää hirveesti.

♥

I know, you don't

Ennen olin se enkeli. Enkeli joka auttoi äitiään, vitsaili isälleen, leikki veljiensä kanssa. Mutta se enkeli kasvoi, lankesi, syöksyi jonnekin, eikä koskaan päässyt pois...

Niin, miksi kasvoin. Olen vain täysipaska, musta ei ole mihinkään. Ilman Kristaa ja Meliä, mä en tiedä missä olisin, olisinko missään? Mutta he pelastivat, toivat minut takaisin. Kaupungissa oltiin tänään. Katselimme sitä ihmisvirtaa. Katsoin heidän pipojaan, muotojaa, läskejä ja luitaan, vaikka tuhtien talvivaatteiden alta niitä ei näkynytkään... Kuvittelin että oli jossain, jossain muualla. Mutta sitten vilkkuvien liikennevalojen ääni palautti minut maanpinnalle...

Olen vain säälittävä, niin säälittävä! Halusin olla anorektikko, halusin olla jotain, mutta en ollut. Äiti sai minut kiinni, ei hän ole äitini. Hän on vain kahleet, vankila! Passitti minut psykiatrille, jono oli tosin liian pitkä, mikä oli ehkä onnekastakin. Mutta sainkin vain haukut.

Arttu ja Lara auttavat, rakkaat koirani. Minä niistä hoidan, minä niitä hoivaan. Kun he nuolevat haavojani, minä rakastan niitä maanääriin, niin kauas, niin kauan... Minua ei ole olemassa, tällä olemisen tasolla. Tällä aaltopituudella, tämä sielu murtuu, se luhistuu, se kuolee Mutta minulla on rakkaita, ja ehkä joskus pääsen jonnekin, päänmäärääni. Haluan nähdä valonsäteet ensikertaa pitkän ajan jälkeen, täältä pimeästä tunnelista.

Ruokin koirani, itseni unohdan aina... Läksytkin pitäisi tehdä... Haluan parantaa keskiarvoani, joka oli viimeksi 7.9, ei sillä pääse vielä mihinkään! Haluan paikkaan jossa lahjani huomataan, jossa minut huomataan!

Ehkä olen lukenut liikaa runoja, ehkä en... Kaikki rakastavat runoja, ilman runoja ei ole elämää, ilman elämää ei ole runoja.

"Try to live alone,
Try to save the world.
Try to smile,
Try to hang on.

Alone without love,
Alone...
You're not real,
My heart isn't real..."

Se on siis pakko tehä.

Sain tehtyy läksyt. Onneks isä laitto huoneeseen tosi kirkkaan yövalon. Tosin ei se auta mitään ku muu talo on pimeenä. Mä olen aatellu lukita Nallen mun huoneeseen. Se tois turvaa, mutta se olis aika ilkeetä sitä kohtaan. Mä olen kuunnellu vähän musiikkia ja pelannu puhelimella. Mä yritin hetken olla pimeessä. Ei hele. Eikö teitä pelota siis yhtään? Ei yhtään? Hyi ne varjot ja kaikki. Ja sitten sieltä tulee joku murhamies ja sä kuolet. Kuoleminen yksi toinen pelkoni. Ja Sairaalat. Siellä todetaan ne kaikki sairaudet jotka lopulta tappaa sut. Sä voit saada allergisen reaktion jostain lääkkestä ja kuolla.

Joo. Joskus mä mietin, että miksi vitussa on jotain pelkoja? Elämä olis paljon helpompaa ilman niitä. Isäki on uhannu viedä mut juttelemaan jollekki pelostani. Ihan niinku joku kakara, joka ei saa unta. Joo kieltämättä menee aika lähelle.

Tästä blogista on tullu mulle alue purkaa "mielipahaani" ahdistustani ja kaikkea muuta paskaa. Ihastuttavaa. Ja tätä kun joku vielä lukiski.

Mut joo. Mä meen nyt... syömään. Ja isällä on asiaa. Se tietää aina huonoa. Toivottakaa onnea.

Tell me you want me to stay, forever

Okei, ei tästä tullutkaan mitään.
Viime postauksessa, päivällä, lupailin, että nyt en syö enään mitään.
Olisihan se pitänyt arvata, etten onnistu.

Jotenki vaan laitoin koneen kiinni, ja laahustin keittiöön, missä porukat olikin taas kerran syömässä jotain. Käyn kurkkaamassa keittiön ovelta, ja oon lähössä pois, ku mutsi kysyy:
"Onko sulla sun huoneessa joku ruokavarasto, ku sä et nykyään enään syö kotona paljo mitään?"
Nielaisu.
"No ei oo. Mä olin just tulossa syömään."

Joten näin. Pakko oli sitten syödä jotain. 'Jotain' tarkoittikin sitten järjentöntä kasaa kaikkea kauheaa mössöä. Leipää, jogurttia, muroja... Ahmin vain ajattelematta mitään muuta.
Nyt oksettaa. Kauhee morkkis kaikesta siitä paskasta mitä tuli syötyä. Tekisi mieli vain mennä ja oksentaa kaikki se ulos.
Mutta ei, en aio oksentaa.

Huomenna yritän olla syömättä liikaa. Huomenna on kouluakin. Koulu on kidutusta. Olen huono joka aineessa. En osaa mitään, vaikka käyn ysiä jo toista kertaa; jäin luokalleni viime vuonna. Koulussa on kauhean ahdistavaa. Niin paljon ihmisiä joka puolella, ihmiset nauravat joka puolella. Jostain syystä minusta tuntuu, että ne nauravat aina minulle, mitä ikinä teenkin. Jos kävelen ihan tavallisesti käytävällä, ja kuulen rinnakkaisluokkalaisten nauravat hieman kauempana, ne nauravat varmasti minulle. Tunnilla luokkalaisteni hihttäessä tunnen tarvetta ryömiä pulpetin alle piiloon kuvittelemiltani katseilta. Normaalia? Tuntuuko teistä ikinä tuolta?

Niin. Ehkä sitä jotenkin jaksaa huomennakin nousta vielä sängystä ylös. Saa nähdä.

Muuten, oletteko kuulleet We the Kings:n Heaven Can Wait -kappaletta? Se on jotain ihanaa ♥
Youtubessa

Mä en tahdo nukahtaa

Mä en tiedä miten taas kestän seuraavan yön. Talvi on aivan kamalaa aikaa. Nytkin palaa keittiössä kaikki valot päällä. Nalle (koirani) makaa onneksi tossa vieressäni turvanani. Mutta mä en ole vielä edes esittäytynyt.

Olen Melissa. Olen 15 vuotta, ja pelkään pimeää. Siis se on ihan kunnon pelko. Suoranainen fobia. Kenties sen julkituominen ja ajatteleminen kirjoittamalla auttaa. Nojoo. Rakastan muotia ja vaatteita. Vietän aikaani paljon kapessa shoppaillessa. Hesessä on kans kivaa. Pirtelöt on mahtavia. Mulla on kultainennoutaja: Nalle. Se on hieno 3v kultsi. Harrastan lenkkeilyä, klarinetin soittoa, sählyä ja Nallen kanssa puuhailua. Mä en halua lihoa. Rakastan salmiakkia ehkä liikaakin. Ja muutenkin roskaruokaa yms. Yritän siis kuluttaa kaikki kalorit pois liikkumalla. Onneksi olen tällä hetkellä aika sutjakkaassa kunnossa. Mutten siinä tavoitteessa.

Mä en oikein osaa kirjottaa tänne blogiin vielä, mutta toivotaan että tästä nyt tulee jotain. Huomenna taas kouluun. Siitä puheenollen.. läksyt. Ja mä tarttisin uuden ripsarin. En muistanu ostaa sitä viimeks. Ihanan hupparin sain ostettua. Semmonen beigen värinen, jossa on valkosella semmone hieno merkki alareunassa.

Ääh isä tuli sanoo, että ei tartte polttaa kaikkia valoja päällä. Ja Nalleki lähti. Mun on hei pakko mennä nyt. Sori tää pikapostaus, mutta kenties tää valaisi teitä millainen mä olen.

Ensimmäinen

Niin. Ensimmäinen teksti tänne blogiin.

En oikein tiedä vielä, mitä voisin kirjoittaa, mutta selitän jotain. Kyllä opin tänne vielä kirjoittamaan paremminkin.

Okei. Tämän blogin pääideanahan on kertoa minun, Kristan, ja kahden kaverini, Melissan ja Tiian kuulumisia. Kirjoitamme kaikki kolme tätä samaa blogia siis. Blogiin tulee ilmestymään varmasti monenlaisia vuodatuksia niin hyvistä kuin huonoistakin tapahtumista elämissämme.

Kirjoitan kuitenkin itse vain mitä minulle itselle kuuluu.
Tänään on mielestäni mennyt syömisten kanssa kohtuullisen hyvin. Ainakin tähän asti. Aamupalaksi join vain kupillisen teetä, kuten yleensäkin.
Päivällä ruoan sain skipattua helposti; olimme Melissan ja Tiian kanssa kaupungilla koko päivän, ja kotona sanoin, että olin syönyt tyttöjen kanssa kapessa. Eihän me oikeasti siellä mitään syöty. Join siellä light colaa melkein pullollisen, mutta kävelyä tuli aika reippaasti, joten se ei haittaa mitään.

En aio syödä tänään enään mitään. Ehkä illalla teetä tai jotain, mutta mitään ruokaa en syö. En varmasti syö, olen liian lihava jo nyt. Ei enään lisää ruokaa läskiä kehoani läskistämään entisestään. Pakko onnistua.

Huomenna alkaa taas koulu. Ei jaksa. Kahdeksaksi kouluun kaikkien pilkattavaksi ja tuijoteltavaksi.


Taidan lähteä koiran kanssa pitkälle lenkille.

ps. olisi muuten kiva, jos kommentoisitte blogin ulkoasua! Se on Melissan käsialaa, ja olisi mukava tietää, mitä mieltä olette siitä :D